Tervehdys helteiseltä juhannusviikolta, tulihan se kesä viimein. Nyt ei tarvitse kylmässä kärvistellä.
Mikkelin työttömien muuttosavotta alkaa olla ohi. Lämmin kiitos kaikille muutossa avustaneille.
Uusi osoite on 1.7. lähtien Raviradantie 8-10.
Heinäkuussa toimiston väki on lomalla.
Heikin loma alkaa 6.7.
Sitä ennen ehditään kuitenkin pitää
Työttömien kesätapahtuma Valkeassa talossa Otavassa. Se on keskiviikkona 1.7. klo 10 – 15.
Ohjelmassa on kevyttä ohjelmaa joko ulkona tai sisällä kelistä riippuen. Aurinkoisella säällä vietämme yhteistä päivää pitkälti ulkotiloissa, sateella toiminnot siirtyvät sisälle. Lisäksi paikalla tarjotaan lounas ja kakkukahvit.
Päivä on osallistujille maksuton. Yhteiskuljetusta ei koronatilanteesta johtuen järjestetä, vaan kukin tulee paikalle omin kyydein. Sopikaa kavereiden kanssa kimppakyydeistä.
Valkeaan taloon voidaan ottaa
max 30 henkilöä. Kesätapahtumailmoittautumiset toimistoon to 25.6. mennessä, toimisto@mikkelintyottomat.fi tai puh. 044 7220 502.
Valkea talo sijaitsee Otavan koulutilalla, osoitteessa Koulutilantie 2 A 1. Autot voi jättää parkkiin Röppääntien varteen P-merkityille alueille tai koulutilan vanhan kivinavetan edustalle.
Työttömien ja vähävaraisten lapsiperheiden kesäleiri
pidetään niin ikään Valkeassa talossa päiväleirinä heinäkuussa, 14.-16.7. klo 10 -15. Leirille otetaan max 20 henkilöä, lapsia ja aikuisia. Jokaisesta perheestä on oltava mukana vähintään yksi aikuinen.
Leirin ohjelmassa on
1. Lähiluontopäivä, jossa tutustutaan koulutilan lähialueen kasveihin ja opitaan, kuinka hyödynnetään niitä esim. ruoanlaitossa ja taiteen tekemisessä
2. Koulutilan maatilapäivässä mukana on kotieläimiä. Tutustutaan myös erilaisiin perinteisiin työtapoihin ja työvälineisiin.
3. Askartelu- ja perinneleikkipäivässä puuhaillaan kädentaitojen parissa ja opetellaan perinneleikkejä.
Jokaiseen leiripäivään kuuluu lounas ja iltapäivän välipala, kahvit ja mehut.
Leiri on maksuton.
Kukin leiriperhe järjestää itse kulkemisensa Otavaan.
Ilmoittautumiset leirille 7.7. mennessä, puh. 040 5477 115, Seija Lipsanen.
Leirin tarkempi ohjelma julkaistaan Mikkelin työttömien fb-sivuilla kesäkuun lopussa.
Liikuntavuorot 2.6.-11.8.:
Kuntosali Raviradantie 8-10 tiistaisin klo 13.30-15.00 ja torstaisin klo 13.30-15.00
Salibandyä Päämajan koulun alasalissa pe 15.30-17.00
Haukihalli (Haukivuori), kuntosali tiistaisin klo 11.00-12.00
Kuntosaliohjausta kesällä tiistaisin 13.30-15.00
Seuraa tiedotuskanaviamme. Niitä ovat s-posti, fb ja yhdistyksen verkkosivut.
St. Michel ravien jäsenetu ei ole voimassa vuonna 2020, koska tilaisuus pidetään (lähes) kokonaan suljettuna tilaisuutena.
Mukavaa kesän jatkoa!
Markku Himanen
puheenjohtaja
Heikki Pyrhönen
toiminnanjohtaja