Tsemppari-koulutus
Tsemppari tuo ihmisiä yhteen, synnyttää oivalluksia ja antaa virtaa arkeen – joskus jo yksi kohtaaminen voi muuttaa suuntaa.
Tsempparit-hankkeessa koulutetaan vertaisohjaajia eli Tsemppareita. He kulkevat rinnalla, kannustavat ja saavat ihmisiä ja ideoita liikkeelle. Tsemppari on ihminen ihmiselle, ”kanssalainen” eli kuuntelija, rohkaisija ja mukana kulkija. “Kukaan ei voi olla kaikkea kaikille, mutta jokainen voi olla jotain jollekin.” (Satu Lähteenkorva)
Koulutuksessa keskitytään käytännön taitoihin, kuten:
- vuorovaikutus ja kohtaaminen
- ryhmässä toimiminen
- arjen hyvinvointivalinnat (liikkuminen, ravitsemus ja mielen hyvinvointi)
Lisäksi pysähdytään pohtimaan, mitä tarkoittaa toisen arvostava kohtaaminen ja miten omilla pienillä teoilla voi lisätä hyvinvointia – sekä itselle että muille. Ystävällisyys ja toisten huomioiminen vahvistavat tunnetta siitä, että kuuluu joukkoon.
Koulutuksessa pääset kokeilemaan, oivaltamaan ja kasvamaan roolissa, jossa voit olla merkityksellinen toiselle.
Koulutuksen sisältö ja aikataulu
Koulutus toteutetaan ajalla 20.8.–8.10.2026.
Koulutus on osallistujille maksuton. Koulutuspaikkoina toimivat Mikkelin seutukirjasto, Savon Marttojen toimitilat keskustassa tai Mikkelin Työttömät ry.n tilat Raviradantiellä.
20.8.2026 klo 9.00–12.00 Kanssalaisuus ja kohtaamisen taito
Tsempparin tärkein työkalu on kohtaaminen. Tässä osuudessa tarkastelemme kanssalaisuuden merkitystä hyvinvoinnille, harjoittelemme kuuntelemista ja pohdimme, miten pienet arjen teot voivat vahvistaa yhteenkuuluvuutta, osallisuutta ja toivoa. Osio antaa perustan vertaisohjaajana toimimiselle ja toisen ihmisen rinnalla kulkemiselle.
27.8.2026 klo 9.00–12.00 Savon Marttojen ”Samassa pöydässä” 1/3
Innostava ja käytännönläheinen kokonaisuus arjen hyvinvoinnista ruoan kautta. Valmistamme ja nautimme yhdessä herkullista, edullista ruokaa ja saamme selkeitä vinkkejä terveellisiin valintoihin, jaksamiseen ja arjen sujuvuuteen. Et tarvitse ennakkotietoa – riittää kiinnostus ruokaan ja hyvinvointiin. Kokonaisuus tukee kasvuasi Tsempparina: saat ideoita ja taitoja, joita voit viedä omaan arkeesi ja jakaa eteenpäin muille.
3.9.2026 klo 9.00–11:45 Liikunta, hyvinvointi ja voimavarojen vahvistaminen
Hyvinvointia ei rakenneta suorittamalla vaan pienillä, arkeen sopivilla teoilla. Tässä osuudessa tarkastelemme liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin yhteyttä käytännönläheisesti sekä etsimme jokaiselle sopivia tapoja lisätä liikkumista osaksi omaa arkea. Tutustumme omaehtoisen hyvinvoinnin tukemiseen, hyvinvointia edistäviin palveluihin sekä Työttömien Keskusjärjestön kehittämään Hyvinvointikalenteriin. Samalla pohdimme, miten Tsempparina voi kannustaa myös muita löytämään omat voimavaransa ja hyvinvointia tukevat valintansa. Tavoitteena on ymmärtää ja kirkastaa ajatusta, miten liikkuminen ja arjen valinnat tukevat hyvinvointia, jaksamista ja osallisuutta – sekä saada käytännön työkaluja oman ja muiden hyvinvoinnin vahvistamiseen.
10.9.2026 klo 9.00–12.00 Savon Marttojen ”Samassa pöydässä” 2/3
Sisältö kuuluu aiemmin kuvattuun Savon Marttojen Samassa pöydässä -kokonaisuuteen
16.9.2026 klo 9.00–11.00 Metsämieli – mielen hyvinvointia luonnosta
Mikkelin kansalaisopiston Heidi Heinisaaren vetämä Metsämieli-osuus tarjoaa eväitä arjen hyvinvointitaitoihin luonnon avulla. Saat harjoitusten myötä työkaluja itsetuntemuksen vahvistamiseen, palautumiseen, virkistymiseen ja tunnetaitojen kehittämiseen. Samalla tutustumme siihen, miten luonto voi toimia voimavarana hyvinvoinnin tukena niin omassa arjessa kuin Tsempparina toimiessakin.
24.9.2026 klo 9.00–12.00 Savon Marttojen ”Samassa pöydässä” 3/3
Sisältö kuuluu aiemmin kuvattuun Savon Marttojen Samassa pöydässä -kokonaisuuteen.
1.10.2026 klo 9.00–11:45 Vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen
Miten ottaa huoli puheeksi toista kunnioittaen? Tässä osuudessa harjoittelemme keskustelun avaamista, kuuntelemista ja vaikeidenkin aiheiden käsittelyä rakentavalla tavalla. Osio vahvistaa Tsempparin valmiuksia kohdata ihmisiä, tunnistaa huolta herättäviä tilanteita ja käydä välittäviä keskusteluja turvallisesti ja arvostavasti. Tavoitteena on saada rohkeutta ja käytännön keinoja keskustelujen avaamiseen sekä toisen ihmisen kohtaamiseen vaikeissakin elämäntilanteissa.
8.10.2026 klo 9.00–11.30 Tsempparina eteenpäin – kanssalaisuus alkaa sinusta
Koulutuksen päätöskerralla kokoamme yhteen opittua ja tarkastelemme, miten jokainen voi toimia Tsempparina omassa arjessaan. Pohdimme, miten pienet teot, läsnäolo ja kohtaamiset voivat vahvistaa hyvinvointia ja kannustaa muita eteenpäin. Samalla juhlistamme valmistuvia Tsemppareita, nautimme kakkukahvit ja jaamme koulutuksen todistukset. Tavoitteena on vahvistaa luottamusta omiin kykyihin vertaisohjaajana ja löytää oma tapa toimia Tsempparina siellä, missä ihmiset kohtaavat arjessa.
Kenelle Tsempparikoulutus sopii?
Tsemppari-koulutus on suunnattu erityisesti työikäisille työttömille, jotka ovat kiinnostuneita hyvinvoinnista, ihmisten kohtaamisesta ja yhdessä tekemisestä. Koulutus sopii sinulle, jos joku näistä aiheista kohtaa ajatuksesi:
- Haluat vahvistaa omaa hyvinvointiasi.
- Kaipaat tekemistä, merkitystä tai uusia kohtaamisia.
- Olet kiinnostunut tukemaan muita omaan kokemukseesi pohjaten.
- Omaat riittävästi voimavaroja jaettavaksi yhteiseen hyvään hyvinvointia edistävänä kanssakulkijana eli ”kanssalaisena”.
- Mietit omaa polkuasi kohti työtä, koulutusta tai muuten vaan aktiivisempaa arkea.
- Haluat saada taitoja, joita voit hyödyntää omassa elämässäsi, harrastuksissa, vapaaehtoistoiminnassa sekä työ- tai opiskeluelämässä.
Ilmoittaudu mukaan nyt!
Koulutukseen mahtuu mukaan 6 osallistujaa.
Ilmoittautuminen koulutukseen tästä linkistä: Tsemppari-koulutus
Ilmoittautuneet kutsutaan ilmoittautumisjärjestyksessä lyhyeen tutustumishaastatteluun. Haastattelun tarkoituksena on tutustua sinuun ja kertoa tarkemmin koulutuksesta. Haastattelu voidaan toteuttaa myös puhelimitse.
Ehkä seuraava Tsemppari olet sinä. 💚
Lisätiedot:
Hanna Valjakka, Tsempparit-hanke / Mikkelin Työttömät ry
044 494 7693
hanna.valjakka@mikkelintyottomat.fi
Seuraa meitä somessa: @mikkelintyottomat (Facebook & Instagram)
Järjestäjä pidättää oikeuden koulutukseen liittyviin mahdollisiin muutoksiin.
Tsempparit-hanke on Euroopan sosiaalirahasto plussan (ESR+) osarahoittama. Lisäksi hanketta rahoittavat Mikkelin kaupunki, Sosiaali‑ ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA sekä Mikkelin Työttömät ry. Rahoittavana viranomaisena toimii Itä-Suomen elinvoimakeskus.